|
Niilo kertoo olleensa aina herkkä aistimaan asioita ja ihmisten tunnetiloja. Hän tutustui näkymättömiin voimiin noin kymmenen vuotta sitten itsepuolustuslajien kautta |
|
Lahdesta kotoisin olevalla Samuel Saloheimolla (21) on pian takanaan ensimmäinen vuosi opintoja Turun kauppakorkeakoulussa. Tapaamme illalla, ja vaikka Samuelilla on takanaan tiivis päivä, hän jaksaa silti puhua uskostaan, joka on ollut osa hänen elämäänsä lapsuudesta lähtien. |
|
|
Kansainväliselle, taitavalle nuorelle naiselle on maailma auki. Seurakunta on silti hänelle kuin toinen koti. Marika Villikka on toiminut yhteensä parikymmentä kertaa isosena lastenleireillä ja ripareilla. |
|
|
Nuoruudessani kärsin sosiaalisesta jännityksestä. Kirjoista ja yksinäisyydestä tuli lohtuni ja turvapaikkani, josta ammensin voimaa arjen haasteisiin. Etsin apua elämänongelmiini monesta suunnasta. |
|
|
Ljudmila eli Ljuda oli 16-vuotias joutuessaan muuttamaan kotikylästään enonsa luo Ulan-Udeen, Burjatian pääkaupunkiin. Sekä isoäiti, muu perhe että koko kylän väestö olivat buddhalaisia. Nyt kuitenkin Ljudaa uhkasi “vaara“. Suku tiesi, että Ljuda asettuisi asumaan enonsa luokse, ja eno oli kristitty. |
|
|
Suvi ja Teemu Hartikainen valmentautuivat avioon aikovien kurssilla yhteiselle taipaleelle viime keväänä. Sen aikana keskityttiin asioihin, joihin syventyminen olisi muuten jäänyt pintapuoliseksi. |
|
 Vaasalainen opiskelija Mira Siira, 24, kertoo lapsuutensa olleen kaikin puolin onnellinen ja turvallinen. |
|
 Kymmenen vuotta Nina Haddadin etsi mielenrauhaa uususkontojen laajalta
kentältä. Hän seurasi gurujen jalanjälkiä ja pyrki henkiseen kasvuun. Pysyvän rauhan hän löysi uskosta Jeesukseen. |
|
Vaikka nimeni on Linna, en ole joutunut pahoista teoistani linnatuomiolle. Minut on armahdettu, naurahtaa Harri Linna, joka kolme vuotta sitten löysi uuden elämän. |
|
|
Nimeni on Jukka Väliheikki ja olen syntynyt 1983. Olen kotoisin Tyrnävän maalaispitäjästä ja sain viettää hyvän ja turvallisen lapsuuden uskovassa kodissa. Yläasteen jälkeen siirryin Kempeleen lukioon, josta pääsin ylioppilaaksi vuonna 2002. |
|
|
|