Väinö :: Etsijänä elämässä

Vaasalainen opiskelija Mira Siira, 24, kertoo lapsuutensa olleen kaikin puolin onnellinen ja turvallinen.

- Silti pakastin tunteeni suureksi jäälohkareeksi. Sen läpi eivät sydämeeni päässeet muut kuin Janne ja Jeesus. Janne oli läheinen ystävä, johon Mira tutustui ollessaan lukion toisella luokalla. Pian sen jälkeen Janne sairastui syöpään ja kuoli vain puolitoista vuotta myöhemmin. Siitä tuli tänä syksynä kuluneeksi kuusi vuotta.

- Hän ei menettänyt toivoaan missään vaiheessa, ei kapinoinut eikä valittanut. Äitini johdattamana hän tuli uskoon ennen kuolemaansa. Mira ihmettelee vieläkin, miten hän kesti niin raskaan menetyksen. Aluksi hänen tunne-elämänsä oli niin lukossa, että hän tuskin edes ymmärsi tapahtuman lopullisuutta. Alitajunta työnsi kuoleman pois käsiteltävien asioitten joukosta.

- Surutyö jäi silloin tekemättä, koteloin surun syvälle sisimpääni. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin Itävaltaan au pairiksi. Se oli raskas ja yksinäinen vuosi. Pidin paljon yhteyttä ylöspäin ja kirjoitin päiväkirjaani, etten jaksaisi ilman Jumalaa.

Taideleirillä tuli synnintunto

Mira Siira kertoo uskon Jumalaan olleen hänelle aina samanlainen itsestäänselvyys kuin hengittäminen. Hän vietti lapsuutensa Vaalassa. Tyttö urheili, ratsasti ja tanhusi. Hän luki Uskollinen ystävä -kirjaa ja kuunteli kaseteilta Raamatun kertomuksia, kunnes nauhat kuluivat lähes puhki.

- Minulla ei ollut mitään tarvetta epäillä näitä asioita, vaikka murrosikään tietysti muuten kuului monenlainen rajojen kokeilu. Aikuistumisen vaiheissa usko kulki Miran mukana näkymättömänä turvaverkkona. Kesällä 2001 uskova ystävätär pyysi hänet kaverikseen kristilliselle taideleirille. Leirin ohjelmassa Miraa kiinnosti erityisesti tanssiin ja ylistysliikuntaan liittyvä työpaja.

- Jo ensimmäisten päivien aikana käynnistyi pienen tytön ja suuren Jumalan vuoropuhelu. Minulle tuli valtava synnintunto. Ymmärsin, että vaikka Jumala oli minulle tärkeä, en elänyt hänen tahtonsa mukaisesti. Minulle tuli ahdistava pelko, etten kelpaakaan hänelle. Leirillä vietetyn ehtoollisen aikana epäily yltyi entisestään.

- Mietin, voinko ensinkään mennä ehtoolliselle. Olenko siihen liian syntinen? Kesken arkailuitteni ihmeellinen kuuma aalto aivan kuin nosti minut ehtoollisjonoon. Alttarille pääsyä odottaessani sain kokea äärettömän vahvan rakkauden ja anteeksiantamisen tunteen. Olin niin onnellinen Jumalan kosketuksesta, että vain itkin ehtoollisjonossa.

- Tunsin sydämeni pohjaa myöten, että olen saanut syntini anteeksi. Siinä hetkessä Jumalan läsnäolo tuntui valtavana rakkautena, armona ja voimana. Se oli yli ymmärryksen käyvä kokemus, jonka seurauksena halusin antaa koko elämäni Jeesukselle.

- Iltarukoukseni aikana tunsin Jumalan ojentavan minulle kätensä. Edellisenä iltana en ollut uskaltanut siihen tarttua. Nyt vastasin myöntävästi ja sain tuntea syvän rauhan makuupussissani pimeän luokkahuoneen lattialla. Raamatun sanoin sain uudestisyntyä ylhäältä.

Kuollut patsas heräsi eloon

Uskoontulonsa jälkeisenä aamuna Mira Siira ei ollut tuntea itseään. Hänen sisäinen maailmansa oli muuttunut täysin.

- En ollut enää sama ihminen kuin aikaisemmin. Olin rakentanut tunne-elämäni ympärille paksun muurin, jonka läpi ei ennen Jeesusta ollut päässyt kuin edesmennyt ystäväni Janne.

- Hänen kuolemansa jälkeen olin jäädyttänyt lapsuudessani keräämäni kylmyyden entistä paksummaksi kerrokseksi. Kovuuteni ja kylmyyteni Jannen kuoleman jälkeen ei olisi ikinä murtunut ja sulanut muulla kuin Jeesuksen rakkaudella.

- Tunne-elämäni herääminen oli minulle järisyttävä kokemus. Aivan kuin kuollut kivipatsas olisi alkanut elää. Aloin tuntea toisia ihmisiä kohtaan aitoa rakkautta ja empatiaa. Jeesusta rakastin niin, että elin vuoden päivät suorastaan ensirakkauden huumassa. Mira Siira sanoo suhtautuvansa asioihin mustavalkoisesti, olevansa varsinainen on-off -ihminen. Jeesustakin hän lähti seuraamaan kaikki tai ei mitään -periaatteella.

- Minulla oli kova Jeesuksen tuntemisen nälkä ja jano. Ensimmäisen vuoden aikana hän tunsi itsensä usein yksinäiseksi, kun rukoileminen saattoi haukata monta tuntia päivästä. Ensihuuman jälkeen puhkesi hengellinen hurrikaani, joka vei Mira Siiran perimmäisten kysymysten äärelle.

- Jouduin Jumalan edessä kyselemään muun muassa, onko hän todella olemassa, rakastaako hän minua, ja olenko minä itse uskossani rehellinen. Se on ollut ajoittain hyvin raskasta, kun siihen on vielä liittynyt muitakin elämän suuria kysymyksiä syövän ja kuoleman pelkoineen. Jannen kuolemankin kanssa olen ollut kunnolla kasvotusten vasta tänä syksynä.

Jumala pelastaa koko elämän

Viime kesästä lähtien Mira Siiraa vaivannut masennus on jo hellittänyt otteensa, mutta hän sanoo elävänsä edelleenkin sisäisesti repivää ja murentavaa aikaa.

- Sydämestäni kitketään pois sellaista, mikä ei sinne kuulu. Vaikka se tekee kipeää, olen siitä onnellinen. Kun lika lähtee pois, haavat eivät enää kirvele. Jumalan pelastustyö koskee kaikkia elämäni osa-alueita, ei pelkästään pelastumista iankaikkiseen elämään.

- Masennus, pelot ja muut koettelemukset ovat työntäneet minua entistä lähemmäksi Jumalaa. Kenen muunkaan luokse menisin, hänellä on parantavat iankaikkisen elämän sanat. Mikään muu ei ole yhtä tärkeää kuin rukoileminen ja Jumalan sanan tutkiminen. Niiden varassa tahdon roikkua. Kaikki muu voi romahtaa, mutta Jumalan sana kestää ja pysyy. Nyt kun näyttää siltä, että elämä on seestymään päin, Mira Siira uskoo Jumalan sallimalla hurrikaanilla olleen jokin tarkoitus. Ainakin se on jo nyt syventänyt hänen jumalasuhdettaan.

- Toivon tämän kaiken johtavan myös siihen, että löydän elämässä oman paikkani. Tulevaisuuden suunnitelmiinikin kun on tullut täysremontti, viestintäalan opiskelut kesken jättänyt Mira sanoo. Sitäkin hän toivoo, että omien rankkojen kokemustensa jälkeen hän osaisi paremmin kohdata toisten ihmisten hädän ja tuskan.

- Vasta uskoontuloni jälkeen tunsin niin suuren rakkauden ja turvallisuuden, että uskalsin alkaa etsiä Jumalan todellista olemusta ja omaa itseäni.