Väinö :: Etsijänä elämässä

Nimeni on Jukka Väliheikki ja olen syntynyt 1983. Olen kotoisin Tyrnävän maalaispitäjästä ja sain viettää hyvän ja turvallisen lapsuuden uskovassa kodissa. Yläasteen jälkeen siirryin Kempeleen lukioon, josta pääsin ylioppilaaksi vuonna 2002.

Näinä vuosina usko ei merkinnyt minulle juuri mitään, mutta kuitenkin koko ajan jotenkin tiesin, että Jumala on olemassa.

Lukioaikoina aikaa tuli vietettyä baareissa ja pubeissa ja kuuntelin heviä ja myös black metallia. On kieltämättä ristiriitaista, että vaikka tiesin Jumalan olevan olemassa, silti kuuntelin tämän puolen musiikkia. En vielä tuolloin ymmärtänyt uskon tärkeyttä. Muistan ajatelleeni kuitenkin aina tuoppia kallistaessani, että mitähän Jumala tästä ajattelee. Tiesin, ettei hän pitänyt siitä, miten elän elämääni.

Siirryin 2003 tammikuussa armeijan harmaisiin. Silloin Jumala alkoi kutsua minua voimakkaasti luokseen. Tunnetta on vaikea selittää, mutta tunsin vetoa hänen puoleensa. Vietin paljon aikaa omissa ajatuksissani miettien elämän monimuotoisuutta eli kaikkia niitä lukemattomia ja ihmeellisiä eläin-, ja kasvilajeja, joita luonnossa on ja on ollut. Mietin mm. dinosauruksia. Tiesin, että Jumala on luonut nämä mahtavat eläimet -  miten evoluutio olisi voinut ne kehittää? Mietin, että miten on mahdollista, että fossiiliaineistosta ei löydy ns. välimuotofossiileja, jotka osoittaisivat dinosaurusten kehittyneen vähitellen niin kuin kehitysoppi opettaa?

Ihmettelin sitä, että hirmuliskojen fossiilit olivat ilmestyneet valmiina maakerroksiin ilman, että niiden olisi havaittu kehittyneen. Fossiiliaineisto ei tuntunut tukevan evoluutioteoriaa, koska ns. "välimuotofossiileja" ei yksinkertaisesti ole juurikaan löydetty.

Tajusin, että evoluutiosta yleensä puhuttaessa tulee erottaa mikro- ja makroevoluutio toisistaan. Mikroevoluutio tarkoittaa lajin sisäistä muuntelua ympäristön muuttuessa ja makroevoluutio tarkoittaa lajiutumista eli lajin "kehittymistä" toiseksi. Mikroevoluutio on tieteellinen fakta, mutta makroevoluutio on hyvin kyseenalainen, eikä siitä ole tieteellistä näyttöä. Paljon selitysyrityksiä kyllä on, mutta ne ovat aina jälkeenpäin osoittautuneet vääriksi. Eikö siis ns. välimuotoja pitäisi olla todella paljon, että kehitysoppi voisi pitää paikkansa?

Yhtenä iltana sitten rukoilin Jumalaa, varmana siitä että hän kuulee. Sanoin hänelle, että tapahtukoon sinun tahtosi myös minun elämässäni. Aivan odottamatta sain vastauksen! Kuin lämmin aalto olisi pyyhkäissyt ylitseni! Jumala vastasi minulle ja Hän piti siitä mitä sanoin. Näin sain vastauksen aivan sitä odottamatta ja kiitin Jumalaa, kun Hän antoi minun kokea tämän unohtumattoman kokemuksen. Tämän jälkeen uskonasiat olivat mielessäni koko ajan ja aloin rukoilla enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Luin Raamattua tupakaverieni kauhuksi.

Nyt uskolla alkoi olla selvä vaikutus elämässäni, mutta silti en jättänyt täysin entistä elämää taakseni. Tuntui väärältä kuunnella sellaista musiikkia jota olin kuunnellut, joten jätin sen pois. Alkoholin käyttö väheni selvästi, mutta en pystynyt jättämään sitä kokonaan. Armeijassa otin kuitenkin sen ratkaisevan askeleen. Näin puoli vuotta armeijassa vierähti ja tuona aikana vastasin Jumalan kutsuun tulla Jeesuksen luokse.

Kesä 2003 kului töitä tehdessä ja kun opiskelupaikka ei Jyväskylän yliopistoon auennut, muutin talvella 2003 Jyväskylään ja päätin lukea biologiaa avoimessa yliopistossa. Menin työharjoitteluun bio- ja ympäristötieteiden laitokselle ottamaan selvää, onko biologia minun juttuni. Oltuani Jyväskylässä jo muutaman kuukauden, ehkä yksinäisyydestä johtuen, minulle tuli tarve päästä muiden uskovien yhteyteen ja niinpä eräänä kauniina syyspäivänä luin Seurankuntaviestiä (Jyväskylässä paikallinen seurakuntien lehti) ja etsin tilaisuuksia, jotka sopisivat minulle. Näin ilmoituksen Kansan Raamattuseuran opiskelijaillasta ja päätin mennä sinne. Ensi askel uskovien yhteyteen ei ollut kovin helppo, ajattelin että mitähän kaveritkin tästä ajattelisivat jos tietäisivät. Jälkeenpäin tuollaiset ajatukset tuntuvat ihan järjettömiltä, mutta monesti ihmisen on vaikea jättää entistä elämäänsä ja tunnustaa kuuluvansa Jeesukselle.

Opiskelijailta oli todella miellyttävä. Heti ovella vastassa oli eräs työntekijä, joka toivotti hymy kasvoillaan minut tervetulleeksi. Huomasin heti sen aidon välittämisen ilmapiirin ja näin, että lähimmäisen rakkaus toimi siellä käytännössä. Siitä lähtien olin mukana opiskelijailloissa. Vasta reilun vuoden päästä siitä ensirukouksesta annoin elämäni kokonaan Jeesukselle, aloin seurata häntä ja uskoin kaikki tekemäni synnit anteeksi. Alkoholi oli siinä vaiheessa jäänyt kokonaan pois enkä ole sitä kaivannut tippaakaan. Kulkiessani uskon tietä tunnen kuinka minussa asuva Pyhä Henki ohjaa minua ja näen selvemmin oikean ja väärään. Nyt tuntuu että haluan kaikille ihmisille hyvää, pahimmalle vihamiehellekin. Olen kokenut, että välirikon Jumalan kanssa voidaan korjata vain ottamalla Hänen armonsa vastaan uskomalla Jeesukseen, ei ole muuta keinoa.

Tällä hetkellä en vielä tiedä, mikä suunnitelma Jumalalla on minulle, mutta kuljen rohkeasti eteenpäin ja tiedän sen selviävän aikanaan. Niinpä tiedänkin, että kulkiessani Jeesuksen Kristuksen osoittamaa tietä, en voi eksyä.