Väinö :: Etsijänä elämässä

Filosofi Jean-Paul Sartre kuvasi ihmisen elämää sekunnin kestäväksi leimahdukseksi kahden loputtoman pimeän yön välissä. Onko elämässä mitään järkeä lopulta?

Vai onko meidät vain heitetty sattumalta tänne ja elämän käyttöohje on unohdettu antaa mukaan. Sartrelainen ahdistus on postmodernin ihmisen perustauti. Minulla on kaikki, mutta silti ei mitään. Olen pelkkä sattuma.

Olen itse kokenut joskus saman elämän tarkoituksettomuuden. Muistan oudon ajanjakson elämässäni 90-luvun alussa, kun elämä tuntui yht'äkkiä kadottavan mielekkyytensä. Minulla oli hyvä perhe, kavereita, opiskelu sujui ja rahaa oli riittävästi. Minua vaivasi kuitenkin jatkuvasti ajatus: "Mitä sitten? Mitä sitten vaikka saavuttaisin elämässä kaiken ja kaikki ne unelmat joihin pyrin. Kuolen kuitenkin ja kaikki valuu hukkaa. Minä yritän vain huijata itseäni, ei elämässä ole oikeasti mitään mieltä."

Jotain merkittävää kuitenkin tapahtui näiden epätoivoisten ajatusten jälkeen. Tavallinen 17-vuotias lukiolainen Viitaniemen koulusta Jyväskylästä kohtasi ensimmäistä kertaa sen ajatuksen, että ehkä Jumala on olemassa. Ja vielä enemmän, hänellä saattaa olla jopa jotain merkitystä minun elämälleni.

Muutama luokkakaverini, yksi divarista löytynyt kirje, kesämökin vintiltä löytynyt kirja ja jotkin muut asiat puhuivat minulle samasta asiasta: rakennusmiehen poika voi auttaa. Ja hän auttoi, uskoin häntä ja tätä nykyä hän on minun kuninkaani, paras ystäväni ja työnantajani. Tulin uskoon.

Tämä rakentajan poika Nasaretin Jeesus kehtasi väittää voivansa antaa meille elämän tarkoituksen. Hän kertoi ihmisille ympärillään: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon!" Ja hän meni vielä pidemmälle ja väitti itsestään: "Minä olen tie, totuus ja elämä!" Rohkeita väitteitä! Kuka kavereistasi on väittänyt olevansa itse totuus?

Meillä on kolme vaihtoehtoa suhteessa Jeesuksen väitteisiin. Joko Jeesus oli valehtelija tai sitten hän oli mieleltään järkkynyt, joka uskoi omiin harhoihinsa. Kolmas vaihtoehto on, että hän puhui totta. Mikä on todennäköisin vaihtoehto?

Mitä siis tehdä, kun vakavarainen talous, uusi asunto, hyvä ystävä, mielenkiintoinen harrastus, tärkeä työ, upea perhe tai ripaus romantiikkaa eivät riitä? Me etsimme luonnostamme mielekästä elämää ja elämällemme tarkoitusta. Ja sydäntä voi välillä vaivata outo nälkä, ihan kuin kaikki ei olisi tässä, ihan kuin joku iso ja tärkeä palanen olisi elämämme palapelistä hukassa.

Lohi on kummallinen eläin. Se haistaa ja maistaa kotijokensa jo kaukaa mereltä. Jokaisella joella on oma tuoksunsa ja lohi osaa uida tuon tuoksun perusteella omaan kotijokeensa kutemaan. Se palaa juurilleen, jokeen josta poikasena lähti.

Mekin etsimme luonnostamme pysyvää kotia. Tuo outo elämän nälkä kertoo meidän juuristamme. Elämässä voi tulla ajanjaksoja, jolloin tajuaa elämän rajallisuuden. Kaikella hyvällä on loppunsa ja kuolema korjaa elämässämme lopulta potin. Meillä on kuitenkin kalpea aavistus siitä, ettei kaikki voi olla tässä.

Jeesus tuli ja sanoi jokaiselle outoa elämän nälkää kokevalle: "Minä olen elämän leipä." Hän ei sanonut tietävänsä taas uutta teoriaa elämän tarkoituksesta tai haluavansa perustaa uuden uskonnon, vaan hän väitti itsestään paljon enemmän. Hän sanoi olevansa yhtä välttämätön sinun sydämellesi kuin tavallinen leipä on ruumiillesi.

Ilman leipää ruumis kuolee, ilman elämän leipää sydän on kuollut. Hän sanoi, ettei mikään tai kukaan muu kuin hän voi lopulta ruokkia elämän nälkäisiä sydämiä. Hän tuntee Taivaallisen Isänsä, ja hänen kauttaan me voimme tuntea tuon saman hyvän Isän ja palata kuin lohi kotijokeemme.

Kristillisen uskon ydin ei ole hyvä elämä, oikea oppi tai kirkonmenot, vaan Jeesus Kristus. Hän kaipaa sinua paljon enemmän kuin sinä häntä. Hän haluaa sinut lähelleen. Hän haluaa tulla elämäsi keskelle, niin että sinä olet hänen ja hän on sinun. Tavallisessa leivässä on parasta ennen päivämäärä ja se antaa elämän vain hetkeksi. Jeesus taas antaa elämän, joka ei lopu kuolemassa.

Elämän leipä murrettiin kun Jeesus naulittiin ristille ja hänet lävistettiin keihäällä. Elämän leipä murrettiin ja häntä pahoinpideltiin, jotta me saisimme elämän syömällä tätä elämän leipää.

Sartre ei osannut minua auttaa. Itse en pystynyt auttamaan itseäni. Rakennusmiehen poika pystyi.