Väinö :: Etsijänä elämässä

Yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen maratonjuoksuun valmistautuva Jussi Utriainen turvautuu taivasasioissa täysin Jeesuksen vetoapuun. Huippukunnon hankkimisessa hän sitä vastoin sälyttää osan vastuusta myös itselleen.

Juoksija Jussi Utriainen, 24, tulee sovittuun tapaamispaikkaan viisi minuuttia etuajassa. Tilanteesta riippuen viisi minuuttia on joko pitkä tai lyhyt aika. Jos Utriainen tulee tällä viikolla alkavien MM-kisojen maratonilla maaliin omaan ennätykseensä verrattuna viisi minuuttia etuajassa, hän voittaa maailmanmestaruuden. Nykyisen ennätyksen 2.13.10 sivuaminenkin takaa todennäköisesti paikan kärkikahinoissa. Utriainen ei kuitenkaan mittaa elämäänsä minuuteissa. Maratonilla säästettyjä minuutteja tärkeämpi aikayksikkö hänelle on ikuisuus. Hänet tunnetaan urheilupiireissä uskovaksi, joka ei piilota vakaumustaan vakan alle. Hän pitää Raamatun mukanaan harjoitus- ja kilpailumatkoilla, ja keskustelee mielellään muustakin kuin urheilusta.

Vaikka hän vähätteleekin omaa osuuttaan, on niinkin käynyt, että jotkut juoksukavereista ovat tulleet uskoon näiden keskustelujen seurauksena. Onhan se upeata, jos voi olla Jumalan juoksupoikana ja välikätenä saattamassa kavereita taivastien alkuun, maratoonari tuumaa sännätessään haastattelulenkille Roihuvuoren kirkon sivuitse Itä-Helsingissä. Jussi Utriaisen poikamiesboksi on aivan tämän kirkon kupeessa Kääpiöidenpolulla, mikä sopiikin hyvin hentorakenteiselle juoksijalle. Pariisin MM-kisoissa 175 senttinen ja 57 kiloinen maratoonari kuuluu ehdottomasti kääpiösarjaan kolossimaisten kuulantyöntäjien ja moukarinheittäjien keskellä.

Jumala ei ole hätävara

Kun haastattelulenkkiä on takana vasta vajaat kaksi kilometriä, jää taakse jo toinen kirkko. Samalla sukelletaan kivitalojen keskeltä Länsi-Herttoniemen puistomaisiin maisemiin. Kirkon ohi kierrettäessä Utriainen sanoo, että usko Jumalaan on ollut aina ykkösasia hänen elämässään. Viime aikoina yhteys Jeesukseen on tuntunut entistäkin tärkeämmältä ja läheisemmältä.

-En ota yhteyttä ylöspäin pelkästään silloin, kun olen pulassa tai tarvitsen jotain. Olen aina ymmärtänyt, että Jumalasta on enempäänkin kuin vain hätävaraksi. Yhteys Jeesukseen tuo sisällön, ilon ja turvallisen luottamuksen jokapäiväiseen elämääni.

Nuorempana Utriaista vaivasi joskus se, ettei hänellä ollut uskoontulon kokemusta. - Kävin jopa alttarilla rukoilemassa ja jättämässä elämääni Jeesukselle, mutta en osaa pitää niitä tilanteita hengellisen elämäni kannalta mitenkään merkittävinä tapahtumina. En voinut tulla niissä tilanteissa uskoon, koska olen ollut koko ikäni rajan oikealla puolella, hän selventää. Hengityksen tihentyessä ylämäessä Jussi Utriainen sanoo uskon olevan hänelle yhtä tärkeää kuin hengittäminen. 

- Aivan kuten en voi olla hengittämättä, en voi myöskään kuvitella eläväni ilman yhteyttä ylösnousseeseen Vapahtajaani Jeesukseen. Hengellisen elämäni kulmakiviä ovat säännöllinen rukouselämä, Raamatun lukeminen sekä tiivis seurakuntayhteys. Parhaiten Utriaisen seurakuntayhteys toteutuu Kauppakorkeakoulun hengellisessä kerhossa, Kypressissä, joka kokoontuu kerran viikossa. Myös Tuomasmessu on juoksijalle tärkeä tankkauspaikka. 

- Radio Deitä kuuntelen aina, kun voin. Sieltä tuleva ylistysmusiikki saa juoksunkin kulkemaan halleluja-tunnelmissa, hän tuumii. Maratoonarilla on murhaava vauhti Herttoniemen sorateitä on takana muutama kilometri, kun huippukuntoisen maratoonarin haastatteleminen juostessa alkaa tuntua itsemurhan tekemiseltä. Utriainen huomaa ongelman, mutta ei sano mitään. Herrasmiehenä hän kuitenkin hidastaa kilometrivauhdin kuin huomaamattaan lähemmäksi viittä minuuttia. Terveelle ja huippukuntoiselle maratoonarille sellainen vauhti käy korkeintaan verryttelystä, mutta Utriainen ei valita.

Hänellä on nuoruudestaan huolimatta uran aikana ollut vammoja ja vaivoja niin paljon, että hän osaa antaa arvon jokaiselle askeleelle, jonka voi juosten ottaa. -Vammat ja muut urheiluun liittyvät vaikeudet eivät ole koskaan vaikuttaneet Jumala-suhteeseeni. En ole niiden takia kapinoinut, enkä tentannut Jumalaa miksi-kysymyksillä. Utriaisen mukaan elämässä tapahtuu jatkuvasti Jumalan suunnittelemia asioita, joita me ihmiset emme ymmärrä. Eikä tarvitsekaan ymmärtää. Hänelle itselleen riittää sisäinen varmuus siitä, että langat ovat Kaikkivaltiaan käsissä. Utriainen antaa mielellään Jumalan olla Jumala. Hänelle riittää, että saa olla Jumalan juoksupoika. Sekin on jo suurta armoa ja ihmettä. Juoksija sanoo pyytävänsä aina Jumalan siunausta lähtöviivalla, mutta ei muista koskaan rukoilleensa menestymistä tai uutta ennätystä.

-Olen saanut luojalta juoksemisen lahjan ja hänen käsissään on myös terveyteni, mutta valmennukseen liittyvissä asioissa jätän hänet rauhaan. Toisaalta, Jumalahan voi olla valmennuksessani mukana hyvinkin vahvasti, vaikka en sitä huomaakaan. Valoa pitkään pimeyteen suomalaisen kestävyysjuoksun pitkään jatkuneeseen pimeyteen tuli yllättävästi valoa viime kesänä, kun Janne Holmén voitti Euroopan mestaruuden maratonjuoksussa. Holménin vetäessä henkeä ja valmistautuessa jo ensi vuoden olympiamaratonille urheiluväen odottavat katseet kohdistuvat Jussi Utriaiseen. Asiantuntijoitten mukaan hänestä tulee seuraava suomalainen menestyjä.

Keskimäärin 30 kilometrin päiväannoksia juokseva ja piakkoin kauppatieteidenmaisteriksi valmistuva Utriainen on jo ehtinyt saada maistiaisia menestymisestä. Lyhennettyä työpäivää Helsingin Pörssissä tekevä Jussi Utriainen ei voisi silti kuvitella itseään päätoimiseksi juoksijaksi. Nuorten sarjan EM-pronssi 10 000 metrin juoksussa, 21. sija aikuisten puolimaratonin maailmanmestaruuskisassa, jossa hän oli viidenneksi paras eurooppalainen sekä voitto Australiassa maailman suurimmassa katujuoksussa, jossa oli 60 000 osanottajaa, kertovat omaa kieltään miehen mahdollisuuksista maailman huipulle. Varsinainen pommi räjähti maaliskuun alussa Hollannissa. Utriainen juoksi 20 kilometrin katujuoksussa Suomen ennätyksen ja kansainvälisestikin tarkasteltuna huippuajan 58.49,0.

-Se on ehdottomasti paras saavutukseni, maratoonari vahvistaa, kun juostaan Itäväylän alitse Herttoniemen teollisuusalueelle ja edelleen kohti meren rannassa polveilevaa kaunista kevyenliikenteen väylää. Herttoniemen helteisillä terasseilla nestehukan hyökkäystä ennalta ehkäisevät penkkiurheilijat tunnistavat kotikulmillaan juoksevan maratoonarin ja huutelevat huurteistensa takaa kannustusta edessä olevalle Pariisin MM-maratonille. Utriainen heilauttaa kättään ja hymyilee juostessaan kuin Hannes Kolehmainen. Tavoitteen pitää olla selvä Jussi Utriainen ei mene Pariisiin yrittämään parastaan ja katsomaan, mihin se riittää. Hän tähtää kahdeksan parhaan joukkoon ja uskaltaa sanoa sen myös ääneen. 

-Pidän tärkeänä, että tavoite on yksiselitteisen selvä. Jos menee vain tekemään parastaan, voi väsyneenä helpommin antaa periksi ja ajatella, että on tehnyt parhaansa, vaikka edellä keikkuisi kuinka monta selkää. Haastattelulenkin lähestyessä loppuaan hän haluaa vielä palata hengellisiin asioihin.

-Olen usein ihmetellyt, miksi suomalaiseen kulttuuriin tuntuu kuuluvan jumalasuhteen pitäminen niin henkilökohtaisena asiana, ettei siitä helposti kerrota toisille. En ymmärrä sellaista häveliäisyyttä, arkuutta, tai mitä se sitten onkin. Jos on itsellä niin upea juttu kuin suhde Jumalaan on, ei sitä pidä salata, vaan laittaa levitykseen. Miksi siitä ei kertoisi, miksi ei veisi eteenpäin maailman parasta sanomaa, juoksija väläyttää julistajan kutsumustaan.

Kun häneltä kysyy, mitä ja kuinka monta kertaa maratonin aikana ehtii rukoilla, hän paljastaa, ettei hänen rukouselämänsä ole kilpailun kuluessa palavimmillaan. Täysin sammuksissakaan se ei tosin ole.Viimeisten kilometrien aikana väsymys aiheuttaa henkisen piinan lisäksi fyysistä kipua. Siihen tuntemukseen saatan pyytää Jumalalta lievitystä, kertoo urheilija, joka juossut kisoissa vasta kaksi maratonia maaliin asti ja keskeyttänyt yhden. Toinen rukousaihe on erikoisempi ja epäitsekkäämpi.

-Pienenä pyhäkoulussa opin, että kun näkee ambulanssin menevän vilkut päällä, voi rukoilla kyydissä olevan puolesta. Sitä harrastan myös maratonien aikana. Haastattelun yhteydessä siitä ei ole puhetta, mutta Jussi Utriaisella ei varmasti olisi mitään sitä vastaan, että Sana-lehteä viikoittain lukevat satatuhatta suomalaista istuisivat MM-maratonin ajan tv-ruutujensa edessä kädet ristissä. Itse juoksuun liittyvien siunaavien ajatusten lisäksi voisi rukoilla sitäkin, että Utriainen saisi olla Pariisissa Jumalan juoksupoika myös maratonreitin ulkopuolella.