Väinö :: Etsijänä elämässä

Nuoruudessani kärsin sosiaalisesta jännityksestä. Kirjoista ja yksinäisyydestä tuli lohtuni ja turvapaikkani, josta ammensin voimaa arjen haasteisiin. Etsin apua elämänongelmiini monesta suunnasta.

Psykologia, filosofia ja myös erilaiset uskonnot alkoivat kiinnostaa. Lueskelin paljon kaikenlaista kirjallisuutta sekä pyrin kirjoittamalla selkeyttämään itselleni mielessäni vellovia sekavia ajatuksia.

Ongelmistani huolimatta elin kutakuinkin normaalia suomalaisen nuoren elämää. Opiskelin yliopistossa, harrastin liikuntaa ja aika ajoin kävin erilaisissa opiskelijariennoissa. Kuitenkin samanaikaisesti minussa oli toinen puoli – pohdiskeleva minä, joka halusi vetäytyä yksinäisyyteen, halusi syventyä filosofisiin ja hengellisiin kirjoihin, joka kaipasi jotain enemmän kuin mitä tuo arkielämä kykeni tarjoamaan.

Lueskelin tuohon aikaan myös hajanaisesti armeijassa saamaani Gideonien lahjoittamaa Uutta Testamenttia. Jeesus tuntui olevan ihan viisas ja fiksu mies, jolla on paljon hyviä ajatuksia, mutta ei hän tuolloin minulle paljon enempää merkinnyt

Elämänongelmat kuitenkin ahdistivat eikä Raamattu jättänyt rauhaan. Päätin kokeilla myös Jeesusta – olisiko hänestä apua ongelmiini. 8.10.1997 täytin Gideonien lahjoittaman Raamatun viimeisellä sivulla olevan sitoumuksen, jossa allekirjoituksella vahvistaen päätin ottaa Kristuksen vastaan omana vapahtajani. Mikään ei kuitenkaan radikaalisti muuttunut elämässäni tuon myötä. Elin edelleen melko samalla lailla kuin ennen.

Jälkeenpäin olen tosin miettinyt, että tekikö Pyhä Henki minussa jo tuolloin työtään, kun en enää saanut juurikaan tyydytystä näistä opiskelijariennoista, ja siksi aloin jättäytyä niistä syrjään. Kiinnostuttuani uskon asioista, kävin muutaman kerran kirkossa ja ehtoollisellakin, mutta Jeesus oli elämässäni lähinnä statistin roolissa – omassa siistissä lokerossa otettavaksi esiin sunnuntai aamuisin. Uskon elämäni ei oikein tuntunut saanut tuulta purjeisiin.

Sosiaalisen jännityksen lisäksi uusi ahdistuksen aihe tuli pian elämääni. Tein tuohon aikaan töitä tutkimusapulaisena yliopistolla. Olin jo pidemmän aikaa tehnyt tutkimustyötä kovin stressaten ja pinnistellen, ja tämän myötä vasempaan rintaani oli kehittynyt lihasjännitys, joka alkoi nostattaa mieleeni pelkoja.

Aaltojen lailla nuo pelot alkoivat vyöryä ylitseni. Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni vastakkain kuoleman ajatuksen kanssa, ja se kauhistutti. En päässyt itseäni pakoon. Olin jatkuvasti, niin yöllä kuin päivälläkin levoton ja ahdistunut.