Väinö :: Etsijänä elämässä

Kansainväliselle, taitavalle nuorelle naiselle on maailma auki. Seurakunta on silti hänelle kuin toinen koti. Marika Villikka on toiminut yhteensä parikymmentä kertaa isosena lastenleireillä ja ripareilla.

Kun espoolainen Marika, 19, kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, hän sai vastailla tulevaisuutta koskeviin kyselyihin. Kauppakorkeakouluun, lääkikseen, ekonomiksi, juristiksi...? Papereilla olisi voinut hakea melkein mihin vain, missä päin maailmaa tahansa. Kuusi laudaturia ja yksi eximia kertovat tiedosta ja taidosta, joiden varassa on hyvä ponnistaa eteenpäin.

– Minulla oli kuitenkin suunnitelma ja kutsumus valmiina: teologiseen tiedekuntaan. Kun tulokset tulivat, itkin onnesta. Tulos merkitsi minulle vahvistusta siihen, että Jumala tahtoo elämässäni samaa kuin minä. Marika Villikassa yhdistyvät aktiivinen seurakuntanuori ja innokas, tieteestä kiinnostunut opiskelija. Opintoja teologisessa tiedekunnassa on takana pari kuukautta.

– Olen kiinnostunut monesta aineesta. Erityisesti minua kiinnostaa eksegetiikka, Raamatun selitysoppi. Hänestä Raamatun tieteellinen tutkiminen ei ole uskolle vierasta, päin vastoin.

– Minusta on kiinnostavaa nähdä, kuinka paljon Raamattua on tutkittu ja miten teos on syntynyt. Seurakunta on taas se paikka, jossa Raamatun ilmoitus eletään todeksi, papiksi tähtäävä opiskelija tuumii. Viihdyn lasten kanssa Luvut eivät ole juuri vähentäneet seurakuntaharrastuksia, joskin aikapula on tullut entistä tutummaksi.

– Huomennakin lähden lastenleirille isoseksi, hän huikkaa. Se on jo kolmastoista kerta lasten isosena. Ripari-isosena hän on ollut neljästi. Oikeastaan tuntuu, ettei ole asiaa, josta hän ei olisi innostunut.

– Rakastan lapsia ja viihdyn heidän kanssaan. Tunnelma lastenleirillä on aivan vastustamaton. Suuntaudun yksinkertaisiin asioihin ja toimintaan lasten kanssa, sillä se on sopivaa vastapainoa tiedekunnan opinnoille, hän pohtii. Suunnitelmiin kuuluu myös pyhäkoulun aloittaminen tänä syksynä. Myös Annina-siskolla, 12, on vaikutusta siihen, että isosisko viihtyy hyvin lasten kanssa. Seurakunta on kuin toinen koti Rippikoulun jälkeen Tapiolan seurakunnasta tuli Marikalle vähintään yhtä tärkeä yhteisö kuin koulu oli ollut siihen saakka.

– En muista aikaa, jolloin Jumala ei olisi kuulunut elämääni. Turvallinen varhaislapsuus luo kivijalan, jonka varaan on myöhemmin helppo rakentaa elämäänsä.

– Viisivuotiaasta alkaen kävin kansainvälistä ranskalaista koulua Helsingissä. Olin tekemisissä samojen ihmisten kanssa esikoulusta ylioppilaaksi, ja koulu muodosti minulle tärkeän, turvallisen yhteisön.

– Seurakunnasta muodostui minulle vähitellen toinen rakas yhteisö. Siitä tuli minulle ehkä tärkeämpi kuin kavereilleni, koska kouluni takia en ollut aiemmin niin paljon tekemisissä oman paikkakuntani nuorten kanssa, hän pohtii. Nykyään hän kuuluu muun muassa nuoriso-, varhaisnuoriso- ja pyhäkoulutyön johtokuntaan ja toimii neljättä vuotta seurakunnan nuorten Aukene-lehden päätoimittajana. Lehden levikki on noin 160.

– Kokoukset vievät pari tuntia aikaa ehkä kaksi kertaa kuukaudessa, ei se kovin paljon ole. Lehti vie enemmän aikaa, mutta työ on hauskaa ja haastavaa. Omatoimisuutta arvostetaan Opiskelija on pannut hyvillään merkille, että seurakunnan työntekijät arvostavat nuorten omatoimisuutta.

– Perustimme kavereiden kanssa raamattupiirinkin, joka on pyörinyt omin voimin pari vuotta. Annoimme sille lempinimen Roskis, mutta ei sitä roskikseen ole vielä tarvinnut laittaa. Myös Vanu alkoi äskettäin toimia Tapiolan seurakunnassa. Se on yli 17-vuotiaiden "vanhojen nuorten" toimintamuoto.

– Ajattelimme, että nuorisotyö on keskittynyt turhan paljon isoskoulutuksen ympärille, mutta entä sen jälkeen? Vanu haluaa tarjota mukavaa toimintaa ja uskon syventelyä myös vähän vanhemmille. Sitä, miten tämä onnistuu, on hyvä pohtia, hän miettii. Marika Villikka katselee maailmaa avoimesti omaa paikkaansa etsien ja Jumalan tahtoa kysellen. Ekumenia kiinnostaa häntä, ja hän on käynyt siihen liittyvän nuorisokurssin.

– Kouluni antoi pohjaa myös uskontojen väliseen ajatteluun. Koulukavereinani oli katolilaisia, ortodokseja, islamilaisia, juutalaisia. Samoin oli oppilaita eri etnisistä ryhmistä, kuten tataari, amerikkalainen, puolalainen, afrikkalainen...

– Vieraillessani Taizén yhteisössä mieleeni jäi sieltä ajatus, että se mitä kristitty syvimmiltään tahtoo, on sitä, mitä myös Jumala tahtoo elämältämme. Tämä voi olla yksi johdatuksen kokemisen ohjenuorista, hän miettii. – Seurakuntanuoret merkitsevät minulle uskovien yhteisöä, jossa on mielekästä toimia. Olen tuntenut aina saavani itse enemmän kuin antavani seurakunnassa. Ajattelen myös, että jos ei ole tyytyväinen seurakunnan toimintaan, voi tulla itse mukaan ja rakentaa sitä mitä kaipaa. Pienistä aluista voi kasvaa suurta ja tärkeää.

Kirjoittanut Sakari Sarkimaa