Väinö :: Etsijänä elämässä

Kertomus tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11-32) on yksi Raamatun tunnetuimpia katkelmia. Mutta tiesitkö siitä tämän?

Tuhlaajapoika joutui elämässään alimmalle tasolle, mitä juutalaisten mitta-asteikolla pystyi pääsemään. Lapsuutensa hän asui rikkaassa kodissa, jossa asiat olivat hyvin. Jostain syystä poika kuitenkin halusi tutustua aidan takana kasvavaan ruohoon ja hän häpäisi perheensä sen vuoksi. Poika toivoi isänsä kuolemaa pyytämällä häneltä perintörahat. Se oli äärimmäisen halveksittava teko sen ajan Palestiinassa. Isä oli perheen pää, jota ei missään nimessä saanut häpäistä sillä tavoin. Koko suku ja kyläyhteisö hylkäsivät sellaisen, joka toimi niin säädyttömästi.

Mitta-asteikon alapuolella

Poika jatkoi syntilinjalla, hän tuhlasi koko perinnön eläen vastuutonta elämää. Hän kulki bileistä bileisiin, viinalasin ääreltä seuraavalle, kunnes tilin saldo näytti nollaa. Siinä vaiheessa poika otti itseään niskasta kiinni. Hän päätti mennä töihin, jotta saisi toimeentulon ja paremman elämän. Juutalaisen mitta-asteikon mukaan pojan tie vei kuitenkin yhä alemmas: hän meni töihin sikafarmille, pakanamiehen alaiseksi.

 Fariseukset ja lainopettajat kuuntelivat tarkasti, kun Jeesus kertoi kansalle tarinaa tuhlaajapojasta. Vai sikafarmille! Syntisempää juutalaista ei olekaan, he varmasti ajattelivat. Mutta Jeesus vie pojan yhä syvemmälle, siaksi. Poika olisi halunnut olla sika, hän halusi syödä sikojen ruokaa. Se oli juutalaisen mitta-asteikon pohja: sika! Onpa järkyttävän saastainen poika, mietti fariseus.

Eikä siinä vielä kaikki, vieläkin alemmas pojan tie kulki. Hänelle ei annettu sikojen ruokaa. Poika oli siis sikaakin alempiarvoinen! Poikahan tippui pois koko mitta-asteikolta. Katiskan painoksi sellainen joutaa, saattoi lainopettaja miettiä.

Työnteolla ansaitsee paikan kotona

Fariseukset ja lainopettajat odottivat malttamattomina, miten tarina päättyy. Ainoa oikea vaihtoehto kertomuksen lopetukseksi olisi ollut, että perhe olisi sylkenyt pojan päälle ja hylännyt hänet kokonaan. Jeesus kuitenkin yllätti kuulijansa.

 Poika oli alimmalla tasolla, mitä juutalaisessa yhteiskunnassa pystyi olemaan. Hän oli täysin umpikujassa: rahat, työ, perhe, kaikki oli mennyttä. Voimat olivat vähissä. Hänelle ei jäänyt kuin yksi vaihtoehto: palata isän luo. Se oli päätös, joka oli varmasti vaatinut muutamat yöunet. Isän luo meneminen tarkoitti äärimmäisen suurta häpeää. Ennuste oli, että kyläläiset potkivat hänet pois kylästä ja isä ajaa ulos kotoa. Pojalla ei kuitenkaan ollut enää mitään menetettävää, ja niinpä hän uskaltautui tarrautumaan vielä viimeiseen korteen.

Poika ymmärsi, että hänellä ei ollut enää mitään mahdollisuutta päästä perheensä jäseneksi, mutta hän toivoi pääsevänsä töihin isän taloon, jos hän oikein nöyrästi pyytää. Niinpä poika opetteli ulkoa sanat, jotka hän päätti sanoa isälle: ”Olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon” (Luukkaan evankeliumi 15:18-19).

Aikooko poika tappaa?

Poika asteli kylätien päähän ja katseli kenties varoen, uskaltaako kylän läpi mennä. Silloin tapahtui ihme! Isä huomasi pojan ja juoksi hänen luo. Mitä ihmettä? Ei kukaan arvokas juutalainen herrasmies juossut. Hän joutui nostamaan viittansa lievettä ja häpeällisesti paljastamaan nilkkansa. Toiseksi isä häpäisi itsensä koko kylän silmissä ottamalla pojan syliinsä. Oli häpeällistä, että isä kaipasi ja lähestyi tuota saastaista poikaa. Ei! Pojan olisi pitänyt tehdä äärimmäisen nöyrä aloite.

  Isä ei tiennyt yhtään, millä asialla poika oli. Halusiko hän lisää rahaa? Aikoiko poika haukkua hänet lapsuustraumojensa vuoksi? Vai tuliko poika tappamaan isän? Kuitenkin isä juoksi poikaa vastaan ja sulki hänet syliinsä. Näin toimii myös Jumala. Vaikka olisimme maailman suurimpia ateisteja tai Jumalan syyttäjiä, hän ottaa meidät syliin ja toivottaa tervetulleeksi luokseen.

Olennaisin asia minusta ja Isästä

Isän sylissä tuhlaajapoika ymmärsi olennaisen asian itsestään ja isästä. Se tulee ilmi hänen opettelemassaan viestissä, jonka hän sanoi isälle. Poika luetteli sanatarkasti rimpsun, jonka hän oli sikojen luona opetellut – lähes kokonaan. Jos tarkasti katsotaan, huomataan, että pojan synnintunnustuksesta puuttuu viimeinen virke: ”Ota minut palkkalaistesi joukkoon” (Luuk. 15:21).

 Poika ymmärsi, että hän ei voi työnteolla ansaita paikkaansa isän luona. Hän pääsee kotiin vain ja ainoastaan siksi, että isä ottaa hänet vastaan. Mekään emme kelpaa Isälle työnteolla. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia ansaita taivaspaikkaa suorituksillamme. Me pääsemme kotiin siksi, koska Isä tahtoo toivottaa meidät tervetulleiksi. Me voimme vain ottaa rakkauden vastaan, kuten tuhlaajapoikakin. Hän tunnusti syntinsä, ja siitä isä tiesi, että hänen rakkautensa otetaan vastaan. Sen jälkeen isä käski teurastaa vasikan, jotta koko kylä voitiin kutsua juhliin. Kyläläiset eivät ennakko-odotuksista poiketen hylänneet tuhlaajapoikaa, koska isä ei hylännyt. Yhdessä juhlittiin koko ilta, poika oli palannut kotiin.