Vastaako Jumala rukouksiin?

Image Oletko joskus tuntenut jonkun, joka todella luottaa Jumalaan? Silloin, kun olin vielä ateisti, minulla oli hyvä ystävä, joka rukoili usein. Joka viikko hän aina kertoi minulle jonkin asian, josta hän uskoi Jumalan pitävän huolen. Ja joka viikko jouduin omin silmin näkemään, miten Jumala teki jotakin erityistä vastauksena hänen rukoukseensa.

Ateistille sellaisen jatkuminen viikosta toiseen alkaa vähitellen olla vaikeaa selittää. Pitkän päälle "sattuma" ei oikein enää kelpaa selitykseksi.

Miksi Jumala sitten vastasi ystäväni rukouksiin? Suurin syy on siinä, että ystävälläni oli henkilökohtainen suhde Jumalaan. Hän tahtoi seurata Jumalaa ja myös kuunteli, mitä Jumala puhui hänelle. Hän oli antanut Jumalalle luvan johdattaa hänen elämäänsä ja hän toimi myös itse sen mukaisesti. Rukoileminen oli tämän suhteen luonnollinen osa. Hänelle oli aivan itsestään selvää kertoa Jumalalle kaikki tarpeensa, huolensa ja muut asiansa, ja hän oli sitä paitsi Raamatun perusteella varma siitä, että Jumala odottikin häneltä juuri sellaista luottavaisuutta.

Hänen elämässään tosiaan toteutui se, mitä Raamattu sanoo: "Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti." [1] "Herran silmät katsovat vanhurskaita, hänen korvansa kuulevat heidän avunhuutonsa." [2]

 

Kun rukouksiin ei vastata

Mutta miksei Jumala sitten vastaa kaikkien ihmisten rukouksiin? Syynä voi olla se, ettei heillä ole suhdetta Jumalaan. He voivat uskoa, että on olemassa Jumala, ja he saattavat vieläpä käydä silloin tällöin jumalanpalveluksissakin. Mutta jos Jumala ei näytä koskaan vastaavan jonkun ihmisen rukouksiin, niin hänellä ei luultavasti silloin ole suhdetta häneen. Voi myös olla, etteivät he ole koskaan saaneet kaikkia syntejään häneltä anteeksi.

Onko sillä sitten merkitystä? On, sillä Raamatussa sanotaan: "Ei Herran käsi ole lyhyt pelastamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan. Ei, vaan teidän rikkomuksenne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne ovat saaneet hänet kääntymään pois, niin ettei hän teitä kuule." [3]

Ihmiset yleensä itsekin tietävät elävänsä erossa Jumalasta. Kun he rukoilevat, he aloittavat ehkä näin: "Jumala, tarvitsen apuasi tässä asiassa..." Sitten he alkavat epäröidä. "Niin, tiedänhän minä, etten ole mikään täydellinen ihminen eikä minulla varsinaisesti ole oikeutta pyytää tätä..." Ihmiset ymmärtävät rikkoneensa Jumalaa vastaan ja olevansa syntisiä, ja he tietävät, että Jumala tietää sen myös. Sen sijaan he eivät ehkä ole selvillä siitä, miten he voisivat saada syntinsä anteeksi ja tulla Jumalan yhteyteen niin, että Jumala kuulisi heidän rukouksensa. Mutta juuri siinä on perusta sille, että Jumala vastaa ihmisen rukoukseen.

Suhteet ratkaisevat

Jotta ihminen voisi saada Jumalalta vastauksen rukoukseensa, hänellä täytyy ensin olla suhde Jumalaan. Ajatellaan vaikka, että joku Ville menee Turun yliopiston rehtorin kansliaan ja pyytää rehtoria, jota hän ei edes tunne, autolainansa takaajaksi. Ei mitään mahdollisuuksia, että rehtori siihen suostuisi! (Teemme tässä sen olettamuksen, ettei rehtori ole hölmö.) Mutta jos Villen asemesta kansliaan saapasteleekin Saara, joka sattuu olemaan rehtorin tytär, allekirjoitus heltiää ilman muuta. Suhteet siis ratkaisevat.

Rukouksenkin kohdalla on niin, että jos ihminen on Jumalan lapsi ja kuuluu Jumalalle, niin Jumala tuntee hänet ja kuuntelee hänen rukoustaan. Jeesus sanoi näin: "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, -- Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta." [4]

Tunnetko sinä siis Jumalan ja tunteeko hän sinut? Onko sinulla yhteys häneen, niin että hän kuuntelee rukouksiasi ja vastaa niihin? Vai onko Jumala sinulle etäinen ja tuntematon, pelkkä maailmankatsomuksellinen käsite?


Vastaako Jumala varmasti kaikkiin rukouksiin?

Niille taas, jotka tuntevat hänet ja jättäytyvät hänen varaansa, Jeesus lupaa avokätisesti: "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen." [5] Se, että joku pysyy Jeesuksessa ja Jeesuksen sanat hänessä tarkoittaa sitä, että hän elää tietoisena Jeesuksesta, luottaa häneen, jättäytyy hänen varaansa ja kuuntelee hänen puhettaan. Silloin hänellä on oikeus pyytää häneltä, mitä ikinä hän haluaa.

Tässä on toinen tarkennus: "Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme." [6] Jumala vastaa siis rukouksiimme tahtonsa mukaisesti (ja viisautensa, rakkautensa, pyhyytensä ym. mukaisesti).

Useimmiten kompastumme siihen, että oletamme tietävämme Jumalan tahdon sen perusteella, mikä meistä itsestämme vaikuttaa viisaalta ja järkevältä! Ajattelemme, että kuhunkin rukoukseen on olemassa vain yksi oikea vastaus ja että se on ilman muuta myös Jumalan tahto siinä asiassa. Käsityskykymme, tietomme ja aikamme ovat rajalliset, ja tunnemme kunkin tilanteen ja ratkaisuvaihtoehtojen seuraukset vain puutteellisesti.

Jumalan käsityskyky sen sijaan on rajaton. Hänellä on tiedossaan se, miten jokin yksittäinen asia vaikuttaa jonkun ihmisen elämään tai koko historian kulkuun. Hänellä voi olla suunnitelmia, jotka ovat niin suuria, ettemme pysty niitä kuvittelemaankaan. Jumala ei siis tee jotakin vain sen vuoksi, että me ihmiset päättelemme sen olevan hänen tahtonsa mukaista.

Jumala on uskollinen

Siitä, mikä Jumalan tahto meitä kohtaan on, voisi kirjoittaa sivukaupalla. Oikeastaan koko Raamattu on sen suhteen kuvaus, jonka Jumala haluaisi luoda meihin, ja sen elämän kuvaus, jonka hän haluaisi antaa meille. Tässä on siitä malliksi pari näytettä:

"Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!" [7] Ymmärsitkö sen? Niin kuin joku nousisi ylös tuolistaan tullakseen auttamaan, "hän nousee armahtamaan teitä". "Jumalan ohjeet ovat täydelliset -- Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa." [8] "Herra katsoo niihin, jotka häntä palvelevat, niihin, jotka panevat toivonsa Herran armoon." [9]

Jumalan rakkauden ja uskollisuuden suurin osoitus on kuitenkin tämä: "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta." [10] Juuri sen Jeesus teki meidän puolestamme. Niinpä "jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?" [11]


Rauhaa vaikeuksien keskellä

Kuitenkin ihmiset sairastuvat ja kuolevat; toiset taas joutuvat elämään köyhyydessä ja puutteessa ja kohtaamaan monenlaisia vaikeuksia. Miten se on selitettävissä?

Jumala kehottaa meitä jättämään huolemme hänen kannettavikseen. Vaikka asiat eivät korjaantuisikaan, "heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen." [12] Tilanne voi näyttää toivottomalta, mutta se ei silti ole. Vaikka koko maailma tuntuisi hajoavan, niin Jumala pitää meidät silti koossa. Sellaisessa tilanteessa ihminen voi olla erityisen kiitollinen siitä, että hän tuntee Jumalan.

"Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Herran tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." [13]

Jumala voi antaa ongelmiin ratkaisuja, joita et olisi ikinä saattanut kuvitellakaan. Varmaan jokainen uskova voisi kertoa tästä esimerkkejä omasta elämästään. Mutta vaikka olosuhteet eivät kohenisikaan, Jumala voi silti antaa meille rauhansa niiden keskellä. Jeesus sanoi: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." [14]

Juuri siinä tilanteessa, kun olosuhteet ovat yhä vaikeat, Jumala tahtoo meidän säilyttävän luottamuksen häneen -- "elämään uskon varassa, ei näkemisen". Mutta ei sellainen usko silti ole sokeaa uskoa, vaan se perustuu siihen, että Jumala on luotettava ja uskollinen. Autoilija, joka ajoneuvoineen uskaltautuu Raippaluodon sillalle, panee luottamuksensa siltaan ja sen lujuuteen. Hänen ollessaan sillalla häntä ei kannattele se, mitä hän uskoo tai ajattelee tai mistä hän keskustelee vieressä istuvan kanssa, vaan silta on se, joka häntä kannattaa ja vie hänet turvallisesti perille.

Samalla tavoin Jumala tahtoo meidän luottavan häneen kuin Raippaluodon siltaan: luottamaan siihen, että hän tuntee meidät ja rakastaa meitä ja on antanut syntimme anteeksi. Hän sanoo: "Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme." [15]

Yhteenveto

Jumala on luvannut kuulla lastensa rukoukset, niiden, jotka ovat ottaneet hänet elämäänsä ja tahtovat seurata häntä. Hän tahtoo, että he kertovat hänelle kaikki tarpeensa, ja hän vastaa niihin omien suunnitelmiensa mukaisesti. Vaikeuksissa ollessamme meidän tulee heittää kaikki murheemme hänen kannettavikseen, ja hän antaa meille rauhansa, joka yltää kaikkien olosuhteiden yläpuolelle. Uskomme ja toivomme perustana on Jumalan uskollisuus. Luottamuksemme häneen kasvaa sitä mukaa kuin opimme tuntemaan häntä paremmin.

[1] 1. Joh. 5: 14

[2] Ps. 34: 16

[3] Jes. 59: 1--2

[4] Joh. 10: 14, 27--28

[5] Joh. 15: 7

[6] 1. Joh. 5: 14--15

[7] Jes. 30: 18

[8] Ps. 18: 31

[9] Ps. 147: 11

[10] Joh. 15: 13

[11] Room. 8: 31--32

[12] 1. Piet. 5: 7

[13] Fil. 4: 5--7

[14] Joh. 14: 27

[15] Ps. 62: 9

Kirjoittanut Marilyn Adamson 

Alkuperäisartikkeli: Does God Answer Our Prayers?

Haluatko yhteyteen Jumalan kanssa?